Hanna-Mari Lehtonen on kapellimestari, muusikko, säveltäjä, kouluttaja ja tuottaja. Hän on koulutukseltaan musiikin maisteri (musiikin johto, Sibelius-Akatemia) ja hänellä on myös musiikkipedagogin (AMK, pääaineena trumpetti) ja kulttuurituottajan (AMK) tutkinnot.
Lehtonen aloitti klarinetin soiton 6-vuotiaana ja vaihtoi muutamaa vuotta myöhemmin trumpettiin. Joka kesäisillä musiikkileireillä hän kiinnostui orkesterin johtamisesta ja osallistuikin Pertti Pekkasen mestarikurssille jo 12-vuotiaana.
Hän jatkoi musiikkiopintojaan Pirkanmaan musiikkiopiston jälkeen Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa (nykyinen Tampereen ammattikorkeakoulu), ja vaikka aika ajoin opiskelikin johtamista, oli pääpaino trumpetinsoiton opiskelussa. Osana musiikkipedagogin opintojaan hän teki kuitenkin Orkesterinjohto 1 -tutkinnon Juha Törmän johdolla ja opiskeli vaihto-opiskelijana kuoronjohtoa Unkarissa Debrecenin yliopistossa Ágnes Törökin johdolla.
Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli puhallinorkesterinjohtoa ensin Peter Ettrup Larsenin ja myöhemmin Petri Komulaisen oppilaana. Vierailevina opettajina häntä opettivat muun muassa Hannu Lintu ja Johannes Schlaefli. Puhallinorkesterinjohdon opinnoissaan hän on vieraillut kaikissa Suomen ammattipuhallinorkestereissa. Diplomikonserttissaan hänellä oli kunnia työskennellä Kaartin Soittokunnan kanssa ja hän sai tutkinnostaan korkeimman mahdollisen arvosanan.
Hän on osallistunut aktviivisesti mestarikursseille, ja häntä ovat opettaneet esimerkiksi Jorma Panula, Jan Söderblom ja Massimilliano Caldi. Hän on osallistunut, tultuaan valituksi satojen hakijoiden joukosta, viiteen kansainväliseen kapellimestarikilpailuun. Viimeisimmässä kilpailussa lokakuussa 2019 hän oli yksi semifinalisteista.
Lehtosen ura muusikkona ja kouluttajana on monipuolinen. Kouluttajana skaala kattaa muun muassa laajasti musiikin eri tyylilajit ja muusikkouden osa-alueet sekä tapahtumatuottamisen ja yhdistystoiminnan osa-alueita. Hän onkin ollut luennoitsijana tai kouluttajana useissa tapahtumissa eripuolilla Suomea ja vähän ulkomaillakin. Muusikkona tutuksi ovat tulleet niin sinfoniaorkesterit, teatterit kuin tanssilavatkin.
Lähes 20 vuoden ajan Lehtonen on työskennellyt eri musiikki- ja kansalaisopistoissa osa-aikaisena trumpetinsoiton tai kamarimusiikin opettajana tai orkesterinjohtajana. Tällä hetkellä hän työskentelee Riihimäen musiikkiopiston yhteismusisoinnin vastuuopettajan. Hän on ollut freelance kapellimestarina useissa eri harrastajapuhallin-orkestereissa. Muutaman kerran hänellä on ollut kunnia olla puhallinorkesterien Suomenmestaruus kilpailujen tuomaristossa, viimeksi keväällä 2022 C-sarjan tuomaristossa.
Lehtonen perusti vuonna 2009 Kangasalle Kas-orkesterin, jossa hän opetti itse jokaiselle soittajalle soittimesta riippumatta soittamisen alkeet. Orkesterista kasvoikin nopeasti uusia soittajia, mutta kapellimestariopintojensa alkaessa syksyllä 2014 hän päätti jättäytyä Kas-orkesterista pois ja orkesterin toiminta loppui kokonaan. Vuonna 2014 Lehtonen perusti ystäviensä kanssa Tampereen viihdeorkesteriyhdistyksen ja Tampere Pops -orkesterin, joka on noin kerran vuodessa konsertoiva, tamperelaisista ammattimuusikoista koottu viihdeorkesteri. Vuonna 2019 alkunsa Sastamalan Musiikkiopistossa Kiikan Mahtavat Musisoijat, niin ikään alkeispuhallinorkesteri.
Lehtonen on säveltänyt tai sovittanut musiikkia kaikentasoisille puhallinorkestereiile, kuten myös viihde- ja sinfoniaorkesterille, vaskiyhtyeelle ja muille pienille kamarimusiikkikokoonpanoille. Hän sijoittui toiseksi Arizona State Universityn järjestämässä sävellyskilpailussa tammikuussa 2018 kappaleellaan "Through the Forest".